Meillä on tänään vietetty 5-vuotta täyttävän prinsessan synttäreitä kuninkaallisella teemalla. Korkea-arvoiset vieraat olivat päiväkerhosta tuttuja prinssejä ja prinsessoja.
Prinsessamme heräsi aamulla onnittelulauluun ja aamuherkuttelujen jälkeen olikin aika hypätä juhlamekkoon ja valmistautua vieraiden vastaanottamiseen.
Lahjapakettia koristamaan lennähti kangasperhonen, joka on kovetettu kankaankovettajalla.
Pöytäliina vielä puhtaana odottamassa pieniä juhlijoita:)
Ninnillä päällään isosisko-prinsessalta peritty mekko, joka on ommeltu vaaleanpunaisesta pellavasta.
Juhlavieraiden juomapulloihin tein uudet pastelliset etiketit, joihin lainasin Norjan prinsessa Märtha Louisen monogrammia. Nimikirjaimet kun sattuvat olemaan samat kuin meidän prinsessallamme:)
Aiemmista juhlista viisastuneena (tai laiskistuneena) päätin jättää kakun kokonaan leipomatta. Näitä juhlia varten olimme rakentaneet koko perheen voimin jäätelökioskin, josta vieraat saivat käydä tilaamassa itselleen jätskitötteröitä. Kioski oli menestys ja sitä tullaan käyttämään myös kevään muissa juhlissa. Kesällä aiomme nostaa kioskin pihalle ja lapset voivat sitten pitää patiolla omaa jäätelö/hodarikioskiaan.
Makuuhuoneemme muuttui juhlien ajaksi ruusupuutarhaksi, jossa leikkien ohessa halukkaat juhlijat saivat askarrella kruunuja.
Kukkaköynnös oviaukon päällä on Haban mallistosta, muut köynnökset ruusuineen ovat lasten itse tekemiä.
Kartongit on Sinellistä, kimmeltävät jalokivet Hobby pointista, muut jalokivet leikattu K-Raudasta haetuista maaliväriliuskoista. Kimalleliimat on ostettu Tiimarista.
Juhlat on olivat oikein onnistuneet ja päivänsankarikin tyytyväinen juhliinsa. Palvelusväki sen sijaan olisi loman tarpeessa tai ainakin päiväunien;)
Ihanaa, kun aurinko paistaa taas pitkästä aikaa!
Sunna
ILOISET ONNITTELUT Prinsessa Limpustiinalle ♥ Ei voi kuin huokailla näitä kuvia, tunnelmaa ja ennenkaikkea tuota vaivannäköä!!
VastaaPoistaOikein hävettää ettei itse ole ikinä lapsille mitään vastaavaa tullut järjestettyä.. tosin ehkä eivät osaisi mitään noin upeaa edes odottaa - ja ovat tyytyväisiä pelkkiin ilmapalloihin :) Mutta siis olisipa ihana osata ja jaksaa ideoita moisia!
"Voi jospa oisin saanut olla muukaana" ♪♪♪♪ Aivan ihanat juhlat.
VastaaPoistaMä en ikinä siinnä tohinassa muista ja ehdi ottaa kuvia. Viime vuonnakin oli siot lastenjuhlat eikä tullut otettua yhtään kuvaa ennen vieraita. Vieraidenkin aikaan vain videokameralla.
Jospa tänä vuonna viisastuis..
Onnea onnea onnea, haleja ja pusuja!
VastaaPoista..kummitytölle ja muillekin perheenjäsenille
Terveisin Kummitäti ja -setä Kiinasta + villit serkkupojat
...hups: Tärkein asia meinasi miltei unohtua ;=)
VastaaPoistaLimpulle (ja muutamalle muullekin syntymäpäiviä pian viettävälle) on paketti odottamassa Hollolassa.
Toivottavasti niistä on paljon iloa koko perheelle!!
Haliterkuin M
Paljon onnea ja ihan uskomattomat bileet! Voin kuvitella päivänsankarin onnen ja vieraidenkin. Ansaitut lepohetket palvelusväelle!
VastaaPoistaKiva juomapulloidea! Mistä pullot peräisin?
VastaaPoistaTodella suloiset synttärijuhlat!
Onnea prinsessalle!
VastaaPoistaKivat teemajuhlat.
Onnea onnea -a i v a n ihanat prinsessajuhlat. Mahtavia ideoita. Yksinkertaisista materiaaleista, mielikuvitusta käyttäen saa näköjään VAIKKA mitä! Varmasti niin sankari kuin vieraatkin muistavat nämä juhlat.
VastaaPoistaAivan ihanan näköistä! Pienet prinsessat ja prinssit olivat varmasti haltioissan. Ja tuo pulloidea on mahtava! Niiden perään minäkin tulin kyselemään. Mistä ovat pullot peräisin?
VastaaPoistaOi oi oi! Aivan valtavan ihanan näköistä! Mä olisin myös halunnut olla mukana noissa juhlissa! Sinähän olet ihan pro juhlien järjestäjä! Sain monta vinkkiä korvan taakse tulevaisuutta varten. Kiitos!
VastaaPoistaHello again!
VastaaPoistaI just want you to have a look at my blog to see how you have inspired me :D
The text is in norwegian but it says something like that Ive been inspired by your blog an your pillows :)It didnt quite turn out the same but I am happy anyway:) Thank you!
Aivan mielettömät kemut, ihanat kuvat ja kiitokset inspiraatiosta meidän järjestelyihin :)
VastaaPoistaWautsi mitkä kemut! Ja onnittelut prinsessalle! On kyllä ollu julhissa kaikki vimpan päälle samaan tyyliin. Ja kiitos jätskibaari-vinkistä! Sellanen siis seuraaviin juhliin! :D
VastaaPoista...niin ihanat synttärit on ollut sielläkin suunnalla ja eikös juu rankkapäivä vanhemmille?!!
VastaaPoistaJätskikioski on ihan älyttömän mahtava idea, koska ei ne lapset kuitenkaan koskaan sitä kakkua syö. Lappavat lautaselle vaan ja sitten saa keräillä kerranhaukattuja kakkupalasia ympäri kämppää. :D
VastaaPoistaPitääkin nyysiä idea ensi kesäksi, hehe. :>
Ihanat juhlat!! Itselläni oli lapsena monesti samaan tyyliin ja äiti oli todellakin nähnyt vaivaa. Vaivan arvoista se kyllä olikin, sillä parhaat lapsuusmuistoni ovat juurikin ne ihanat joka vuotiset syntymäpäivät :)
VastaaPoistaIhanaiset juhlat teillä on ollutkin, Onnittelut vielä Prinsessalle! :)
VastaaPoistaTodella mukavat koristelut olet loihtinut ja hurmaavat etenkin nuo juomapullojen etiketit <3
Voi että tuo näyttää ihanalta ! Tekisi mieli tulla askartelemaan kruunuja ;)
VastaaPoistaVaikka tais ne synttärit jo olla ja mennä :)
Tuosta tulikin mieleeni, kun meidän pieni Lotta tyttönen rakastaa synttäreitä ja juteltiin millanen kakku tehtäisiin sitten hänen synttäreilleen (jotka on vasta lokakuussa) ehdotin prinsesakakkua. Niin Lotta siihen huudahtaa ihastuksissaan että "Joo!"
"Äitikakku!"
ja "Lottakakku!"
:) Tällähetkellä äiti on idoli ja paras juttu, ihan pop.
Kaikki leikitkin sisältää äitin.
Hei kivan näköiset juhlat. Meillä vietetään lauantaina pojan 5 v. synttäreitä ja tarvii varmaan rakentaa kanssa jätskibaari. Jätski on tällähetkellä ykkös herkku. Oliko teilläkin oikea päivä 5.4.
VastaaPoista'Ison'pikkumiehen äiti
Olipas täällä ilahduttavan paljon kommentteja! Ihanaa, kiitoksia:)
VastaaPoistaKertokaahan te viisaammat bloggerin käyttäjät, onko kommentoinnissa joku aikaraja tai rajoitus tekstin määrässä, mikä kommenttiboksiin mahtuu. Kirjoittelin taas äsken pitkät pätkät ja henkilökohtaiset vastaukset kaikille kommentoineille ja painoin julkaise näppäintä henkeäni pidätellen. Blogger vaan tyytyi taas pahoittelemaan, ettei pysty julkaisemaan tekstiäni. Ihan hirmu ärsyttävää:(
..siis vahingosta viisastuneena kirjoitan uudestaan lyhkäisemmin ja pienemmissä pätkissä:)
VastaaPoistaMarja: Kiitokset onnitteluista, ne on välitetty perille:)Tänään onkin virallinen syntymäpäivä, vaikka virallinen osuus hoidettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti etuajassa eilen, että isäkin ehti mukaan juhlahumuun:)
Sokrutin: Minäkin ehdin napsia vain muutamia kuvia ja nekin ennen juhlien alkua..
Magic: Wow! You have made great pillows!
M: Limppu lähettää tuossa vieressä terveisiä kummitädille ja terkut täältä meiltä muiltakin! Kiinan paketit ovat kyllä vuoden kohokohtia sekä äidille, että tyttärelle:)
Niina: Tervetuloa askartelemaan:) Täällä olisikin kruunuaihiot valmiina teidän perheen prinsessoille. Ruusupuutarha on kylläkin palannut jo arkiseen asuunsa. Meillä on leikitty kotia viime viikkojen aikana ahkerasti. Limppu on äiti, Ninni pikkupiiperöinen ja minun roolinani on olla joko mummo tai kummitäti..
Jätskibaari-ideaa suosittelen kyllä kaikille, helppoa ja lapset tykkää takuuvarmasti!
Juomapullot ovat smoothie-pulloja, joista olen liottanut etiketit pois. Osa on itse juotuja ja osan raahasin likaisena uimahallin kahvioista, mikä herätti hilpeyttä uimakavereissani:)
Niin kauniin juhlat kaikin puolin! Harmi, etten päässyt edes ovelta kurkkaamaan, kuinka hienon näköistä siellä oli. Voisin tulla jätsikikiskalle joku aurinkoinen kevätpäivä ;)
VastaaPoistaKirsikka: Yritän löytää positiivisia asioita tästä jatkuvasta vesisateesta. Tätä menoa lumikasat ovat pian kadonneet ja lupaan ehdottomasti pitää sinulle omat jätskikestit vielä ennen kesää:) Olisko toiveita jätskimakujen suhteen?
VastaaPoistaVau!
VastaaPoistaMahtoi olla juhlaväki innoissaan!
Mitenköhän mä saisin tsempattua itseni lastenkekkereiden järjestäjäksi? Vielä ollaan päästy helpolla, kun tytöt ovat aika pieniä, mutta nykyään olen maailman laiskin emäntä. No, ehkä sitä sitten innostuu, kun/jos ei enää kokoaikaa muuten tarvitse luututa ja laittaa ruokaa?
Mutta tuo jätskikioski-idea on aivan huippu. Tulen varastamaan ehdottomasti :)
what a FANTASTIC birthday party?!?! WOW - i love the little castle - great idea...
VastaaPoistaplease tell me the name of your glass lamp ;) i love it.
yours new reader dani
Oi kuinka ihanat synttärit!!! Mun niin tekis mieli näyttää tämä tuolle omalle 4v:lle, mutta tiedän et tästä marraskuuhun saisin kuunnella: "Äiti koska mun synttärit on? Onko vielä pitkä aika? Teethän sit sellasen ja sellasen ja sellasen, niinku siinä kuvassa...."
VastaaPoistaEi vitsi, aivan mielettömän ihania kuvia ja varmasti on ollut pikkuprinsessasta ihanat juhlat. Täytyy tulla täältä hakemaan ideoita omiin juhliin kesällä :) Kiitos, kiitos inspiksestä ja ideoista! Jätskikiska olisi varmasti todella suosittu ja suht helppokin.
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaTeidän keittiö näyttää noissa kuvissa tosi tosi kauniilta! Olen juuri otsa kurtulla pohtimassa rakenteilla olevan talomme keittiötä. Kamalan vaikeaa!! Onko tuo keittiötasonne kivitaso? Ja entä kuinka välitila on toteutettu?
-Astrid:)
Tea, Tanja ja Hanna: Kiitos:) Jätskikiska on kyllä helposti järjestettävä juttu ja ainakin meillä siitä oli suurta iloa. Ensin sieltä tarjoiltiin oikeaa jätskiä ja kun mahat olivat halkeamispisteessä siirryttiin kioskin pitoon leikkiruokien kanssa. Lupasin laittaa kioskista vielä paremman kuvan, kunhan tässä ehdin:)
VastaaPoistasoisses-dasleben: Thank you and nice that you have found our blog:)
Unfortunately I don't know the name of kitchen lamps. My cousin lives in China and she has bought those there.
Astrid: Meillä on keittiön remontti aloitettu jo pari vuotta sitten ja se on edelleen kesken. Kaapit on kankittu Ikeasta, samoin keittiön tammitasot. Ne on käsitelty mustalla peittävällä vahalla ja lopputuloksesta tuli meidänkin mielestämme yllättävän hyvä. Välitilaan laitoimme alumiinilevyn tai en nyt muista sen oikeaa nimeä ja sekin on vielä kiinnittämättä paikoilleen.. Meillä valintoja helpotti tavallaan se, että moni vaihtoehto oli hyljättävä suoraan liian korkean hinnan takia. Voimia rakennusprojektiin:)
VastaaPoistaKiitos vastauksestasi! Siis tämä musta peittävä vaha on ihan uus juttu mulle! Meillä on nyt öljytyt tammitasot, joista olen jatkuvasti ihan hermoromahduksen partaalla. Ei pysy meillä kovinkaan nättinä, jos tässä keittiössä tekee yhtään mitään. Ja varsinkaan lapset.. Mutta vois kuvitella, että mustassa ei niin viat näy?
VastaaPoistaLöysin muutama viikko sitten tämän bloginne ja olen ihan myyty! Kaunista ja ihanaa:)
-Astrid-